”Eeva yhdisteli sessiomme aikana RTT-hypnoterapiaa ja Soul-centered healingiä, mistä tykkäsin paljon, koska se teki lähestymistavasta kokonaisvaltaisemman ja pääsimme käsiksi ongelmieni juurisyihin ja käsittelemään niitä tehokkaasti.”
”Eeva yhdisteli sessiomme aikana RTT-hypnoterapiaa ja Soul-centered healingiä, mistä tykkäsin paljon, koska se teki lähestymistavasta kokonaisvaltaisemman ja pääsimme käsiksi ongelmieni juurisyihin ja käsittelemään niitä tehokkaasti.”
”Suosittelen varaamaan ajan Eevalle rohkeasti. Eevan kanssa työskentely tuntui erittäin turvalliselta ja hänen avullaan pääsin eteenpäin monella elämän osa-alueella.”
”Otin yhteyttä Eevaan, koska koin olevani masentunut, vailla suuntaa ja kyvytön menemään eteenpäin vaikean eron jälkeen. Session jälkeen olen asteittain kokenut positiivisia muutoksia ongelma-alueillani. En koe enää olevani masentunut, vaan iloinen ja motivoitunut, minulla on taas tunne, että olen löytänyt elämässäni suunnan ja saan asioita aikaiseksi. Luotan itseeni entistä enemmän.”
Toiset kaksi hoitokertaa johdattivat minut suorittavan tekemisen tavan ja siitä johtuvan uudelleen uupumisen pelon juurisyiden äärelle. Hoitojen aikana tämäkin asia saatiin ratkaistua ja energia alkoi jälleen virtaamaan vapaammin. Tunsin jälleen luottamusta elämään ja pystyin ottamaan askeleita kohti unelmiani.
Sydämellinen kiitos sinulle, Eeva RTT-työskentelystämme ! Kärsin pitkään uupumuksesta ja jumiutuneesta elämäntilanteesta, johon sain sinulta huomattavaa apua. Ensinnäkin hoito sai näkemään selkeämmin syyt ja haitalliset uskomukset ongelmieni taustalla. Epämääräinen tunne seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsuudessa sai hoidossa vahvistuksen, mutta kahden session aikana tämä trauma saatiin purettua ja energeettiset sidokset katkaistua. Tämän jälkeen asia ei ole enää minua vaivannut. […]
”Olen kärsinyt aina esiintymisjännityksestä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka on rajoittanut etenkin työelämässä etenemistä. Työskentelymme Eevan kanssa kesti kolme kuukautta ja siihen sisältyi kolme sessiota. Jo ensimmäisen session jälkeen oloni oli vapautuneempi ja ahdistus lieventynyt. Terapian myötä vapauduin sietämättömästä ja pakokauhun omaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Jännitän esiintymistä toki ajoittain edelleen, mutta se ei enää estä minua […]
”Moikka, Eeva. Halusin vain kertoa ettei juuri mene päivääkään etten ajattelisi sua ja RTT:tä kiitollisuudella. Turvan tunne on nyt joka päivä läsnä ulkoisista tapahtumista riippumatta, ja se on samalla muuttanut tosi perustavasti sen miltä elämä tuntuu. Sinnittely on muuttunut hetkeen pysähtymiseksi ja elämässä olevista asioista nauttimiseksi. Tämä on isoin ihme, joka minulle on tässä elämässä […]
”Kolmen session sarja Eevan kanssa oli minulle elämän muuttava kokemus. Lähtötilanteessa olin uupumuksen takia sairauslomalla yrittäjän pikkulapsiarjesta – huolimatta vuosikausien terapiasta ja muusta sinnikkäästä työstä itseni parissa. 2,5 kk:n hoitosarjan aikana kävimme Eevan kanssa läpi kolme eniten uupumusta aiheuttavaa perususkomustani eli arvottomuuden, turvattomuuden ja puutteen kokemus. Jo hoitojakson aikana muutos olossa oli ihan uskomattoman tuntuinen: elämässäni […]
”Olen 46v nainen ja olen suurimman osan elämästäni kärsinyt epäterveestä suhteesta ruokaan ja se on elämäni varrella näkynyt erilaisina syömishäiriöinä. Olen käynyt myös terapiassa ja olen ymmärtänyt, että ongelma on ollut syvällä sisimmässäni. Olen todella onnellinen, että löysin Eevan. Hänen ansiosta minun sisällä palaset ovat alkaneet loksahtamaan paikoilleen ja jo kerta tapaamisen ja kuukauden verran […]
”Kiitos vielä todella paljon eilisestä. Se oli upea kokemus! Olen ollut hämmästynyt ja ihmeissäni niin isosta vaikutuksesta ja hengitys on todella auki. Olo oli hyvin rentoutunut ja kevyt ja paino on pudonnut pois harteilta ja kropasta. Jännitykset ovat hävinneet yhtäkkiä paremmin kuin vuosien hierontojen seurauksena. Selkeästi omanarvontunne on auennut ja tällä hetkellä tuntuu, että muiden […]
”Ennen työskentelyä Eevan kanssa minua vaivasi uupumus, huonommuudentunne ja elämä tuntui raskaalta. Olin jatkuvasti uupunut. Työskentelymme seurauksena osaan arvostaa itseäni, enkä anna muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa elämääni. Olen vapaa valitsemaan ja ansaitsen hyvää. Minun on helpompi arvostaa ja rakastaa itseäni ja sitä kautta koko elämä helpottuu. Ja uskon että juuri tämä käänne toi minulle myös […]
“Thank you Eeva and RTT! For more than 45 years I have lived with a belief that it is impossible to hypnotize me! Right from our first meeting with Eeva my thoughts changed, and I was absolutely sure that Eeva would succeed in this matter. During the whole session I felt safe, calm and good. […]
”I had a session with Eeva on money last week. She is awesome! In couple of days I have been able to take huge steps forward. Its like magic. I warmly recommend her services.”
”Paranin ahdistuksesta täysin. Eevan kanssa työskennellessäni sain elämääni muutoksen, joka olisi vaatinut vuosien terapian”
”I felt like a new person. A big burden was released from my mind and body. I feel free and energetic. I’m really grateful for all the relief, insights, transformation, and clarity I got!”
”Sain uuden alun elämääni. Kuin iso lukko olisi avautunut. Elämäni on ollut täynnä upeita myönteisiä ja odottamattomia asioita RTT:n jälkeen.”